torstai 29. maaliskuuta 2012

Resepti: Poronkäristys (9kk+)

Olemme lomailleet Ylläksellä nyt puolisentoista viikkoa, joka on tosin kulunut lähinnä sairastellessa.. Mutta pohjoisen matkan traditioihin kuuluu aina toki poronkäristys, jota Maxillekin nyt maistateltiin. Valmista vauvan annos samalla, kun teet sitä muulle perheelle - silloin se syntyy helpoiten.

Yhteen annokseen tarvitset:
50gr poronkäristyslihaa
1/4 makea sipuli
1-2dl vettä
1 jauhoinen peruna
korvikemaitoa/10kk+ maitoa
(puolukkaa ja hedelmäsokeria)

Kuori peruna ja keitä se kypsäksi. Muussaa kypsä peruna haarukalla ja lisää (korvike)maitoa.

Pilko sipuli pieneksi. Paista poronliha ja sipuli kypsäksi pannulla, käytä tarvittaessa paistamiseen rypsiöljyä. Lisää vesi ja hauduta. Kun käry on kypsää ja neste hieman haihtunut soseuta sauvasekoittimellla.

Kaada ruokalusikallinen puolukkaa ja teelusikallinen hedelmäsokeria kulhoon. Kuumenna mikrossa ja soseuta.

Kokoa annos lautaselle. Kaada päälle hieman lämmitettyä (korvike)maitoa ja sotke peruna ja poro mösseröksi lusikalla. Tarjoa halutessasi kyljessä puolukkaa.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Resepti: Pikkiriikkisen uunipottu (8kk+)


Söimme äskettäin uuniperunoita ja Max silmä kovana tapitti vieressä. Annoin hänen maistaa lusikallisen ja loppua ei näkynyt. Siitä sainkin idean, että ihan yhtä hyvin vauvoillekin voi tarjota uuniperunaa kera oman kastikkeen. Jos vauvasi on jo 10kk+ niin kylkeen ruokalusikallinen kermaviiliä ja avot!

Uuniperunaksi sopii parhaiten lajikkeista rosamunda ja vauvalle kannattaa valmistaa kerrallaan maksimissaan kaksi perunaa, josta toisen syötte heti ja toisen viimeistään seuraavana päivänä. Kätevintähän on jos muu perhe uunipottuilee samalla kertaa! Älä osta vauvalle kuitenkaan kooltaan ihan pientä perunaa, sillä se rutistuu rusinaksi kypsennysvaiheessa - keskikokoinen peruna säilyy mehevänä. Itse pesen perunat ja pistelen niihin reikiä haarukalla. Kypsennän ensin mikrossa täydellä teholla 8 min, jonka jälkeen kypsennän pottuja vielä uunissa 50-60min 200 asteessa.

Kastikkeksi sopii mainiosti jauheliha-tomaattikastike, jota teimme "Mukamas juustoisen bolognesen" yhteydessä. Kastiketta voi siis tehdä isomman satsin, josta osan käyttää bologneseen ja osan uuniperunoihin. Tästä tulee noin 10 annosta:
500gr tomaatteja
1/2 sipuli
0,75dl vettä
1/2 herbamare ei lisättyä suolaa -kuutio
500gr jauhelihaa

Lohko tomaatit ja sipuli, kaada päälle vajaa desi vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 10 minuutin ajan. Lisää jauheliha nokareina ja kuumenna kunnes liha on kypsää. Pyöräytä lopuksi sauvasekoittimella ja kun kastike on jäähtynyt pakasta se annoskoottain minigrip-pusseihin.

Tarjoa uuniperunan kanssa annos lihakastiketta ja jos vauva on yli 10 kk, lisää rinnalle lusikallinen kermaviiliä. Hyvää on.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kauhian kiva kvinoa

Meilläkin on nyt se aika vuodesta. Se, jolloin vauva alkaa kieltäytyä vihannessoseista ja niiden yhdistelmistä. Yleensä (mitä olen muiden äitien kanssa vertaistukeillut) tämä aika saavutetaan noin 8-9 kuukauden hujakoilla. Sen jälkeen vauvalle alkaa maistumaan yhä voimakkaamman makuiset ruoat, kuten meillä Bouillabaisse, Lasagne, Pasta Bolognese..

Pakkasessa on kuitenkin vielä paljon kasvissoseita ja yhden ratkaisun olen kuitenkin tähän löytänyt. Lisäämällä kasvissoseen joukkoon kvinoaa tai keitettyä ohraa, maistuu sose Maxillekin. Kvinoa eli ulkomaalaisittain Quinoa on siitä kiva, että se on helppo ja nopea valmistaa.


Kvinoa on eteläamerikkalainen hiilihydraattipitoinen ruokakasvi, jota hyödynnetään viljojen tapaan tai riisin korvaajana. Se ei ole viljojen tapaan heinäkasvi, vaan onkin sukua punajuurelle ja pinaatille. Itse käytän kvinoaa couscousin tapaan salaateissa ja olen nähnyt sitä käytettävän makirullassa sushiriisin sijaan. Kvinoaa kutsutaan superviljaksi sen rikkaan ravintoainepitoisuutensa johdosta - siinä on enemmän proteiinia kuin riisissä tai muissa viljoissa ja se sisältää ravintokuitua, aminohappoja, fosforia, rautaa ja magnesiumia.

Kvinoa valmistetaan keittämällä. Ennen keittoa se tulee kuitenkin huuhtoa hyvin useaan kertaan, jotta kvinoan pinnassa oleva kitkerä saponiini liukenee pois. Huuhdonnan jälkeen keitetään 1 osa kvinoaa, 2 osaa vettä noin 10 minuutin ajan.

Itse olen lisännyt kvinoaa 2 rkl per annos seuraaviin soseyhdistelmiin:
maa-artisokka + kesäkurpitsa + kvinoa
bataatti + parsakaali + kvinoa
paprika + kukkakaali + kesäkurpitsa + kvinoa

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Resepti: Baby Sushi - Kappa-Ninjin Maki (8kk+)


Sushi on yksi lempiherkuistani ja riisuttuna se sopii myös vauvan herkuksi. Se tässä on, että sushi on syötävä saman tein kun sen valmistaa, joten tämä sormiruokapala sopii vauvan ja äidin yhteiseksi syötäväksi. Toki äidin on päästävä yli siitä, että mausta puuttuu muutama ainesosa.. ..mutta, jos antaa sushipalan vauvalle sormiruokailtavaksi sellaisenaan ja kastaa omansa soija-wasabidippiin niin hyvältähän se maistui!

Yhteen rullaan Kappa-Ninjin Makia tarvitset:
0,75dl sushiriisiä
2dl vettä (tai paketin ohjeen mukaan)
1 pieni porkkana
1 pieni pala kurkkua

Keitä riisi paketin ohjeen mukaan. Riisi tulee huuhdella 5-8 kertaa kylmässä vedessä niin, että vesi on kirkasta ja sen jälkeen riisiä voi vielä liottaa 20 minuutin ajan. Varsinainen keittoaika vaihtelee riisilaadusta toiseen, mutta 0,75dl riisiä tarvitsee noin 2 dl vettä sekä 10 minuuttia kiehuakseen kypsäksi. Kun riisi on hieman ylikypsää, nosta kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä huoneenlämmössä.

Riisin jäähtyessä raasta porkkana ja kurkku tuoreeltaan.

Sushin rullaukseen tarvitset makirullien valmistukseen tarkoitetun bambumaton, jonka saa ostettua ihan isommista marketeistakin. Ota yksi leivinpaperiarkki, rutista se kämmenesi sisälle ja kastele kylmällä vedellä. Levitä kasteltu arkki bambumaton päälle (kuva 1).

Painele sormin jäähtynyttä riisiä bambumaton alalaitaan leivinpaperin päälle noin 7 cm korkeudelta. Levitä keskelle porkkana-kurkkuraaste (kuva 2).

Rullaa sushi rullaksi bambumattoa ja leivinpaperia käyttäen. Painele vielä makirulla tiiviiksi bambumaton avulla (kuva 3). Leikkaa makirulla annoskokoisiksi paloiksi ja asettele lautaselle. Toisin kuin "oikeata" riisiviinietikkasushia, tätä kannattaa vielä kiinteyttää jääkaapissa noin 15min ennen tarjoilua. Tarjoile vauvalle pala sellaisenaan, dippaa omasi soija-wasabikastikkeeseen. Nam!

kuva 1


kuva 2

kuva 3

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Resepti: Omenaiset sormiruokalihapullat (6kk+)


Ajattelin, että sormiruokakokoiset lihapullat olisivat oiva ja hauska lisä kasvissoseen kylkeen nautittavaksi. Oikeassa olin - tarjoilin 4 lihapullaa aterialla ja kaikki meni parempiin suihin! Tämä oli myös ensimmäinen kerta, jolloin koiramme Ninjo ja Elmeri tulivat kerjuulle Maxin syöttötuolin viereen. Itse teen lihapullat lähes aina kera omenaraasteen, sillä se antaa mukavaa mehukkuutta. Niinpä kehittelin tästä meidän perheen perusreseptistä vauvaversion.

Noin 50-55 pientä lihapullaa syntyy seuraavalla reseptillä:
1 omena
1/2 sipuli
0,25 dl korppujauhoja
0,75 dl vettä
1 kananmuna
1/2 Herbamare ei lisättyä suolaa -kuutio
3 rkl silputtua persiljaa
400 gr jauhelihaa

Kuori ja raasta omena. Pilko sipuli todella pieneksi kuutioiksi ja paista pannulla kypsäksi. Laita sekoitusastiaan vatkattu kananmuna, korppujauhot ja vesi sekä murenna Herbamare-kuutio hienoksi käsin. Sekoita niin, että kuutio liukenee ja korppujauhot hieman turpoavat. Lisää korppujauhoseokseen raastettu omena, paistettu sipuli ja persilja. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi jauheliha ja sekoita ainekset keskenään.

Pyörittele pieniä lihapullia leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225 asteessa noin 12-15 minuutin ajan, kunnes lihapullat ovat läpikypsiä. Huomioi, että pullien pinta ei saisi kovettua tai ruskistua, jotta lihapulla pysyy helposti syötävänä.

Pakasta lihapullat annoskoottain Minigrip Mini -pusseihin ja ota yksi satsi esiin aina silloin tällöin. HUOM! Olethan varma, että vauvasi ei ole allerginen kananmunalle? Se on yksi yleisimmistä allergiaa aiheuttavista raaka-aineista. Eli tarjoa kananmunaa sellaisenaan ennen kuin sekoitat sitä muiden ainesten joukkoon.

VINKKI AIKUISILLE! Vaikka nämä lihapullat ovat suolattomia, sopivat ne minusta mainiosti sellaisenaan myös muun perheen syötäväksi - tarjoile ne esim. perunamuussin ja valmiin pussista tehtävän ruskea- tai kermakastikkeen kanssa, jonka joukkoon sulatat vielä puolikkaan paketin Valion Mustapekka-juustoa. On muuten hyvää!


maanantai 5. maaliskuuta 2012

Resepti: Bouillabaisse lohesta (6kk+)


Teija antoi taannoin haasteen, jossa tulisi loihtia ei kalalta maistuva, mutta kalaa sisältävä sose. Viime torstaina katselin TopChefiä ja siinä valmistettiin Hans Välimäen lempiruokaa Bouillabaissea eli ranskalaista aromikasta kala-äyriäiskeittoa. Ohjelmaa katsellessani tajusin välittömästi, että tässä on parhahin ratkaisu Teijan haasteeseen. Voimakas kastike ja haudutus peittävät hyvin kalan makua, mutta ihan eroon siitä ei toki pääse! Bouillabaissea voi valmistaa monella eri tapaa, mutta itse käytän tässä reseptinä vanhempieni versiota eli Maxin Mommon & Moffan Bouillabaissea. Tästä reseptistä tulikin yksi kaikkien aikojen maukkaimmista soseista!

7-8 annokseen Bouillabaissea tarvitset:
4 tomaattia
2 porkkanaa
3 cm pala purjoa
1 valkosipulinkynsi
1 dl vettä
1/2 fenkoli
1 keltainen paprika
300 gr lohta


Preppaa ensin kasvikset - lohko tomaatit, raasta porkkanat ja pilko muut kasvikset suikaleiksi. Laita kattilaan tomaatinlohkot, porkkanaraaste ja suikaloitu purjo. Purista valkosipulinkynsi joukkoon ja kaada päälle 1 dl vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua noin 5 min. Lisää tämän jälkeen paprika- ja fenkolisuikaleet ja anna hautua vielä 10-15min, kunnes kaikki vihannekset ovat pehmenneet. Pilko lohi kuutioiksi ja lisää ne keittoon. Anna hautua vielä noin 5 minuutin ajan, kunnes lohi on kypsää. Lopuksi soseuta keitto haluamaasi karkeusasteeseen ja eikun nauttimaan!



torstai 1. maaliskuuta 2012

Sormiruokavinkkejä 6kk+


Olisimme aloittaneet Maxin kanssa nämä sormiruokakokeilut jo ajat sitten jos olisimme vain ymmärtäneet - suositusikä aloitukselle siis 6 kuukautta, jolloin vauva pystyy turvallisesti opettelemaan rauhallisessa tahdissa itse syömistä. Luetusta viisastuneena aloitamme kuitenkin harjoittelun nyt 8 kuukauden kohdalla "ruokatikku" -menetelmällä, jossa 5 cm ruokatikusta on puolet syötävää ja puolet kahvaa. Taitojen kehittyessä pystymme siirtymään makuyhdistelmiin, yhä pienempiin paloihin ja haasteellisemmin tartuttaviin ruokiin. Tunnelin päässä häämöttää myös dippaaminen, mutta siihen on vähän vielä matkaa..

Saimme hyvin ruokavinkkejä facebook-sivumme kautta ja alan kirjallisuudesta. Perusperiaatteena suosittelen kuitenkin noudattamaan vinkkiä "mitä on omalla lautasellasi, tarjoa sitä myös vauvalle" eli valmista sormiruokaa vauvalle samalla kun teet ruokaa itsellesi. Se on helpoin ja kustannuksiltaankin huokein tapa. Tässä kuitenkin alla muutama suuntaa antava vinkki mitä kannattaa tarjoilla. Kehittelen tässä matkan varrella tarkempia reseptejä kokeiltavaksi yksi kerrallaan!

Sormiruokailua aloitteleville vauvoille

  • Raaka kurkkutikku, jääkaappikylmänä viilentää myös ikeniä :)
  • Al denteksi höyrytetyt vihannestikut kuten porkkana, parsakaali, kukkakaali
  • Uunissa kevyesti paistetut vihannestikut kuten bataatti, palsternakka, kurpitsa
  • Puolikypsä avocadotikku
  • Helposti pideltävät hedelmätikut kuten hunajameloni, jauhoinen omena, päärynä, persikka, nektariini, mango, puolikypsä banaani
  • Maissinaksut
  • Jääpalamuottiin jääkaapissa jähmetetty kaurapuuro. Laita marjaa tai hedelmää mukaan!
  • Jauhelihasta (kana, possu, nauta) uunissa tehdyt lihatikut


Hieman jo tuntumaa saaneille sormiruokailijoille

  • Isohkot puolitetut viinirypäleet
  • Isohkot puolitetut miniluumutomaatit
  • Puolitettu kiivi
  • Hedelmälihalleen kuorittu appelsiini, klementtiini
  • Kevyesti höyrytetyt minimaissit (tuoreena, ei tölkissä)
  • Erilaiset raasteet vihanneksista ja hedelmistä esim. omena-porkkanaraaste
  • Reiluksi paloiksi pilkottu kananmuna
  • Hieman muussatut kikherneet
  • Leipäpalat esim. jälkiuunileipä (muista varoa suolaa!)
  • Riisikakut
  • Uunilohipalat

Pinsettiotteen taitaville vauvoille

  • Tuoreet marjat mustikat, vadelmat ja mansikat
  • Maissinjyvät
  • Broilerfileestä leikatut suupalat
  • Kokonaiset täysjyväpastat ja makaroonit
  • Itsetehdyt letut suupaloina esim. porkkanalettu, perunalettu, maa-artisokkalettu
  • Itsetehdyt lihapullat puolitettuina, joissa mukana yrttejä yms.
  • Itsetehdyt falafelit
  • Riisipallot sushi- tai basmatiriisistä sekä linssikastikkeesta 
  • Munakokkeli
  • Suolattomat/vähäsuolaiset nakinpalat

Kunhan taidot karttuvat, kannattaa kokeilla myös dippaamista!
  • Dipattaviksi
    • leipätikut
    • riisikakun puolikkaat
    • hedelmätikut kiinteistä hedelmistä
    • raa'at kasvistikut porkkanasta, paprikasta, kesäkurpitsasta
    • höyrytetyt minimaissit
    • uunissa kevyesti paahdetut kasvistikut porkkanasta, palsternakasta, bataatista yms
  • Dippejä (tee itse suolattomiksi!)
    • hummus
    • guacamole
    • kidneypapuja ja tomaattia
    • punaista paprikaa ja vahapapuja
    • munakoisodippi (baba ganoush)
    • tsatsiki jugurtista (10kk+)
    • rasvainen luonnonjugurtti (johon dippaillaan hedelmiä jälkiruokana :)