torstai 17. marraskuuta 2011

Ruokaympyrä kasvaa!

Max täyttää ensi viikolla 5 kuukautta ja on aika aloittaa uusia ruokaryhmiä. Mukaan tulevat viljat, kalat ja lihat. Tuskin maltan odottaa! Uusia vuorenvalloituksia on kuitenkin syytä lähestyä yksi kerrallaan.

Täysjyväriisi ja viljat

Me aiomme aloittaa kokeilut riisistä ja viljoista. Riisiähän saa antaa lapselle nelikuisesta alkaen, mutta tähän asti olemme pysytelleet vain riisijauhepuurossa. Ensimmäisenä otamme mukaan täysjyväriisin, jonka saa helposti hienonnettua kasvissoseiden joukkoon. Riiseissä kannattaa satsata laatuun - halvemmissa riiseissä laatu ei yllä vauvastandardiin ja joukossa voi olla tummuneita hyönteisten pilaamia riisejä. Kannattaa siis maksaa muutama euro enemmän ja ostaa esimerkiksi Uncle Bensiä, jossa on myös hyvänmakuinen ja laadukas täysjyväriisi.

Seuraavaksi hyökkäämme kotimaisten viljojen kimppuun. Nämä suositellaan esiteltävän vauvalle aakkosjärjestyksessä: kaura, ohra, ruis ja vehnä. Viljoja on tärkeää hyödyntää monipuolisesti vauvan ruokavaliossa riittävän kuidunsaannin takaamiseksi, mutta ne sisältävät myös paljon kivennäisaineita ja vitamiineja.

Kala ja liha

Seuraavaksi siirrymme kalaan ja lihoihin. Olen itse todellinen lihaani eli lihansyöjä. Suurin haastehan lihojen valmistuksessa on kypsentäminen - miten saada lihasta mureaa ja miten hienontaa tarpeeksi pieneksi, jotta nirsokin vauva ne huolii.

Kaloista vauvalle sopii esimerkiksi sei, lohi, kasvatettu kirjolohi, siika, muikku ja puna-kampela. Kalaa tulisikin antaa vauvalle 2-3 ruoka-annoksella viikoittain, sillä se sisältää hyviä rasvoja. Haukea, sisävesien kuhaa, madetta, ahventa ja itämeren silakkaa sekä lohta tulisi antaa vauvalle vain 1-2 kertaa kuukaudessa haitallisten aineiden takia. Kala on helpointa valmistaa soseutettavaksi höyryttämällä tai uunissa foliossa, jonka jälkeen sen voi helposti soseuttaa haarukalla tai sauvasekoittimella.

Lihoissa tulisi suosia vähärasvaisia lihoja. Ilokseni kauppoihin on ilmestynyt myös paljon luomulihaa, joista vauvalle on helppo hyödyntää mm. Atrian luomujauhelihaa. Itse olen ajatellut kypsentää kanan maustamattomia rintafileitä, porsasta sekä nautaa joko vedessä hauduttamalla tai uunissa foliossa. Tämän jälkeen lihat on helppo pienentää tehosekoittimella tai ensin pillkoa pieneksi ja soseuttaa sauvasekoittimella. Monitoimikoneessani Kitchen Aidissa on myös lihamylly, joka pääseekin nyt tositestiin. Kunhan Max tottuu näihin niin otamme mukaan lammasta sekä kotimaista riistaa.

Suurin kysymys lienee kuitenkin se, kuinka paljon kalaa ja lihaa voi vauvalle antaa? Aluksi annos on noin 1 tl ateriaa kohden kerran päivässä. Vähitellen määrää voi lisätä niin, että  7-8 kk ikäiselle riittää 1-1,5 rkl kerran päivässä ja 8-12 kk ikäiselle kahdesti päivässä.

Tuntuu ihan hullulta miten nopeasti aika menee. Enää on reilu kuukausi jouluun ja poika juhlii aaton aattona puolivuotispäiviään. Marimekon jämätrikoosta saa muuten askarreltua lapselle tosi mukavan tonttulakin. Suosittelen!


Lähteet:
Lapsi, perhe ja ruoka, Imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuositus. Sosiaali- ja terveysministeriö, julk. 2004:11

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti